Syyskuun soratiet Teiskossa

Eilen oli vapaapaiva ja lahdin aamulla ajamaan Teiskon suuntaan. Autotallissa oli kuusi astetta ja oma hengitys nakyi ensimmaista kertaa taman syksyn aikana. Kesalla XT lahtee ekalla potkulla, nyt ei lahtenyt. Rikastin auki, dekompressiovipu alas, manta hitaasti yli ylakuolokohdan ja vasta sitten kunnon potku. Kolmannella kaynnistyi. Vanha yksisylinterinen vaatii oman jarjestyksensa, ja jos sen tekee vaarassa jarjestyksessa, se potkaisee takaisin. Annoin koneen kayda pihalla sen aikaa etta hain paksummat hanskat sisalta.

Ajoin Aitolahden kautta pohjoiseen ja kaannyin Kammenniemen jalkeen soratielle. Tiet oli lanattu joskus syyskuun alussa, eli pinta oli tasainen, mutta reunoilla oli irtosoraa enemman kuin kesalla. XT:lla se ei haittaa, rengas on karkea ja vauhti muutenkin sellainen etta ehtii katsella ymparilleen. Heinakuussa noilla teilla tulee vastaan mokkilaisia ja veneperakarryja, eilen ei tullut ketaan. Pari autoa oli jatetty tienposkeen tyhjina, eli sieniporukka oli jossain metsassa.

Velaatan suunnalla pysahdyin sillalle ja sammutin moottorin. Vesi oli aivan tyyni ja koivut olivat kaantyneet jo puoliksi keltaisiksi, kuuset tietenkin ennallaan. Kesalla samassa paikassa on hyttysia niin etta ei viitsi seisoa hetkeakaan. Nyt ei ollut yhtaan. Istuin siina varttitunnin enka nahnyt yhtaan autoa kumpaankaan suuntaan.

Paluumatkalla kadet alkoivat kylmeta viimeisella kympilla, vaikka aurinko oli jo korkealla. Se on se merkki, etta talvisailytysta pitaisi alkaa miettia. En viela mieti. Lokakuussa tulee yleensa viela muutama kunnon paiva, ja XT lahtee kylmallakin kun malttaa tehda asiat oikeassa jarjestyksessa. Mittariin tuli kahdeksankymmenta kilometria ja koko reissusta jai paallimmaisena mieleen se, ettei missaan ollut aantakaan.